Järjestöjen valtionavustusleikkauksista

Järjestöjen toimintaedellytysten romuttamiseen liittyvät uutiset tuntuvat olevan nyt jokaviikkoisia. Tänään tuli tieto, että ulkoministeriö lakkauttaa kansalaisjärjestöjen kehitysviestintä- ja globaalikasvatushankkeisiin tarkoitetun tuen. Päätös hankaloittaa merkittävästi mm. Finnwatchin toimintaa. Tämän lisäksi UM tiedotti jo aiemmin, että se leikkaa ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjauksiin ja kansainvälisiin sitoumuksiin liittyvän järjestöjen tuen.

Sote-järjestöjen avustuksista ollaan puolestaan leikkaamassa pois kolmasosa kolmen vuoden aikana. Miksi tämä on todella huono idea?  Jos järjestöjen avustuksista leikataan, se tarkoittaa vähennyksiä mm. seuraavien ihmisryhmien tukeen ja apuun:

• tukea tarvitsevat ja haavoittuvassa asemassa olevat perheet
• syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja maahanmuuttajat
• asunnottomat tai asunnottomuusvaarassa olevat
• vammaiset ihmiset
• omaishoitajat
• muistisairaat, yksinäiset tai digiosattomat ikäihmiset
• kriisitukea tarvitsevat
• lähisuhde-, kiusaamis- ja muuta väkivaltaa kokeneet
• yksinäiset
• vähävaraiset
• mielenterveysongelmista kärsivät ja heidän omaisensa
• päihteidenkäyttäjät
• pitkäaikaissairaat

Tälle vuodelle myönnettiin valtionavustuksia n. 383 miljoonaa yhteensä 789 sote-järjestölle. Nyt hallituksen leikkaukset toteutuisivat tilanteessa, jossa monilta haavoittuvassa asemassa olevilta on jo leikattu, julkinen palvelujärjestelmä on kovilla ja mm. mielenterveys- ja päihdepalvelut erittäin kuormittuneita.

Suomessa sote-järjestöjen rooli on toimia julkisen palvelujärjestelmän rinnalla tarjoten apua ja tukea esimerkiksi ihmisille, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet julkisten palvelujen, yhteiskunnan tai normien ulkopuolelle. Tai ihmisille, jotka kokevat yksinäisyyttä, ovat kohdanneet kriisin, väkivaltaa tai sairastuneet vakavasti. Järjestötoiminta ennaltaehkäisee vakavampia ongelmia, edistää yhteiskunnallista turvallisuutta ja ihmisten osallisuutta. Lisäksi valtionavusteinen järjestötyö on vaativaa ja kannattelevaa työtä, jota tekevät osaavat ammattilaiset. Ammattilaiset tukevat suuria määriä vapaaehtoisia olemaan autettavien apuna ja tukena. Avustettavaa toimintaa myös valvotaan erittäin tarkasti.

Leikkaukset tulevat toteutumaan, mutta niiden kohdentuminen on vielä kysymysmerkki. Todella toivon, että maakuntien kansanedustajat ovat hereillä ja pitävät alueellisen ja paikallisen järjestötyön puolia. Samoin medialta toivoisi asian esillä pitämistä. Jos hyvinvointialue kaavailisi tämän mittaluokan leikkauksia haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten apuun ja tukeen, keskustelu olisi jo ihan eri sfääreissä.

Tässä kaikessa harmittaa myös se, miten yksin järjestöt tuntuvat jäävän. Leikkauksia avustuksiin tehdään vailla ymmärrystä niiden vaikutuksista ihmisten elämään ja yhteiskuntaan. Tarvittaisiin laajaa keskustelua koko kolmannen sektorin tulevaisuudesta, koska avustustoiminnan alasajo koskettaa meitä kaikkia, tavalla tai toisella.