Lisää vaaliuutisia: Tampereen SDP asetti ensimmäiset 43 ehdokasta kuntavaaleihin ja mukana ollaan!
Vuoden 2021 vaalien jälkeen pääsin jäseneksi sivistys- ja kulttuurilautakuntaan, joka myöhemmin jaettiin kahtia. Sen jälkeen olen ollut jäsenenä kasvatus- ja opetuslautakunnassa, jonka tehtävät ovat kaupungin tärkeimpiä. Haluan olla mukana varmistamassa, että Tampere on tulevaisuudessakin yhteisöllinen, elinvoimainen ja monimuotoinen kaupunki. Olen otettu siitä, että saan olla ehdolla Suomen parhaassa kaupungissa ja vielä osana mahtavaa ehdokasjoukkoa! Vaaliuutisia: Pirkanmaan SDP asetti eilen 83 ehdokasta aluevaaleihin ja olen yksi heistä!
Olin ehdokkaana jo ensimmäisissä aluevaaleissa ja halu olla mukana poliittisessa päätöksenteossa on kasvanut vuosi vuodelta. Viime vaalien jälkeen pääsin aluehallituksen henkilöstöjaoston varajäseneksi ja tämän vuoden alusta olen toiminut jaoston varsinaisena jäsenenä. Henkilöstön hyvinvointi onkin tärkeimpiä teemoja, johon haluan tulevaisuudessakin keskittyä. Hyvinvointialueen vastuulle kuuluvat tehtävät ovat tulleet tutuksi myös työni kautta. Päivittäin työssä tulee esiin tilanteita, joissa julkiset palvelut eivät vastaa ihmisten tarpeisiin ja erityisen huolissani olen sosiaalipalveluista. Hallituksen leikkaukset vaikeuttavat hyvinvointialueiden taloustilannetta entisestään ja erityisen pahasti ne iskevät pienituloisten ja jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien toimeentuloon ja jaksamiseen. Näistä ja monista muistakin syistä olen ehdolla ja koen, että minulla on paljon annettavaa politiikkaan. Olen päässyt mukaan työstämään Pirkanmaan demarien aluevaaliohjelmaa ja innolla odotan vaalikevättä. |