Hesari kirjoitti perjantaina 21.2. sote-palveluista otsikolla ”Sote-kriisi vai pelkkää propagandaa?” Jutussa käsitellään hoitoon pääsyä, hoidon jatkuvuutta ja erikoissairaanhoitoa. Pienesti käsiteltiin myös ikäihmisten palveluasumista.
Jälleen sosiaalipalvelujen tilanne jäi täysin sivuosaan. Pirkanmaalla sosiaalipalvelujen palvelutarpeen arvioitiin pääsy on kestänyt pahimmillaan vuoden. Eli ihminen ei saa edes arviointia avuntarpeelleen säntillisessä ajassa. Mitä sosiaalipalvelut sitten ovat? Niiden kautta on mahdollista saada apua esimerkiksi mielenterveys- ja päihdeongelmien takia tai työttömyyden ja muiden arjen ongelmien aiheuttamissa vaikeuksissa. Ne ovat lastensuojelua ja sijaishuoltoa. Sosiaalipalvelut hoitavat myös erityisryhmien, kuten iäkkäiden ja vammaisten asumispalveluja. Moni ihminen ei koskaan elämänsä aikana tarvitse sosiaalipalveluita, erityisesti jos elämänhallinta, turvaverkot ja toimeentulo ovat toimivia ja turvattuja. Sen sijaan varmasti jokainen on tekemisissä esimerkiksi erikoissairaanhoidon kanssa jossain vaiheessa elämäänsä. Tämä on yksi syy, miksi uskon ettei sosiaalipalveluja osata arvostaa tavalla, joka niille kuuluisi. Sosiaalipalvelut ovat yhteiskunnan liima ja turvaverkko, joka kannattelee haavoittuvassa asemassa olevia. Erityisesti niiden merkitys korostuu tänä päivänä, kun toimeentulon vaikeudet koskettavat entistä useampaa ja mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat kasvussa. Sosiaalipalvelut ehkäisevät syrjäytymiskehitystä ja pitävät yllä ihmisten toivoa ja osallisuutta. Pelkään, että yhteiskunnallisen keskustelun ja ymmärryksen puute sosiaalipalveluista johtaa siihen, että myös hallituksen kaavailemat 100 miljoonan leikkaukset sosiaalipalveluihin toteutuvat ilman suurempaa meteliä. Kyseiset leikkaukset yhdistettynä sosiaalialan järjestöjen työtä koskeviin leikkauksiin voivat aidosti olla kohtalokkaita. Usein ajatellaan, että erikoissairaanhoito on se paikka, jossa ihmishenkiä pelastetaan. Näin toki on, mutta se ei ole ainoa. Toimivat sosiaalipalvelut pelastavat sekä epätoivon että mielenterveys- ja päihdeongelmien aiheuttamilta kuolemilta. Sosiaalipalveluita on puolustettava. |